Vuosikokous ja keskustelutilaisuus 17.4.2024 - ajankohtaiskatsauksen antaa kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Jouni J Särkijärvi
Lue lisää
hello world!
Tuomarila-seuran hallitus koolla kesäkuussa 2022.

Oman kylän yhdistys

Tuomarila-seura toimii alueemme asukkaiden yhdyssiteenä. Seuran tavoitteena on edistää asukkaiden yhteistä etua elinympäristöön, asumiseen ja viihtymiseen liittyvissä asioissa. Vaikutamme alueemme kehittämiseen mm. seuraamalla ja kommentoimalla kaavoitusta ja liikennejärjestelyjä.

Järjestämme myös asukkaiden yhteisiä tapahtumia, kuten Siivouspäivän eli kadunvarsien roskienkeräystalkoot keväisin ja koko perheen Elokuvapäivän syksyisin.

Seuran toiminta hoidetaan vapaaehtoistyönä; palkattua henkilöstöä ei ole. Toiminta rahoitetaan pääosin jäsenmaksuilla ja kaupungin toiminta-avustuksella.

Tuomarila-seura toimii yhteistyössä muiden paikallisten toimijoiden kuten Tuomarilan Marttojen, Manna-apu ry:n, Tuomarilan Urheilijoiden, paikallisten yritysten sekä koulujen ja päiväkotien kanssa.

Tavoitteemme on Tuomarila, jossa arki sujuu ja jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä, yrittää ja harrastaa.

Tehdään se yhdessä – Liity jäseneksi!

Kuka päättää?

Tuomarila-seuran vuosikokouksen osanottajia huhtikuussa 2022.

Tuomarila-seurassa ylintä päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous, johon kaikki jäsenet voivat osallistua. Yhdistyksen vuosikokous pidetään sääntöjen mukaan helmi-huhtikuussa. Tarvittaessa voidaan kutsua koolle myös ylimääräinen yhdistyksen kokous.

Vuosikokous hyväksyy seuran edellisen vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä alkaneen vuoden toimintasuunnitelman, talousarvion sekä jäsenmaksun suuruuden.

Vuosikokous myös valitsee seuralle hallituksen, joka toteuttaa vuosikokouksessa hyväksyttyä toimintasuunnitelma. Hallituksen puheenjohtajan toimikausi on yksi vuosi. Puolet muista hallituksen jäsenistä on erovuorossa vuosittain.

 

Tuomarila-seuran hallitus 2023

Helena Andersson (puheenjohtaja), tuomarila-seura@hotmail.fi, puh. 040 553 1212
Kai Brandstack 
Tuija Hälvä (sihteeri)
Sirpa Lindholm
Päivi Malinen (varapuheenjohtaja)
Markku Ojala
Tiina Saario-Kuikko
Virpi Kunnas-Helminen (varajäsen, rahastonhoitaja)
Anu Lundström (varajäsen)

Seuran toiminnantarkastaja on  Anja Ojala.

Vuoden 2023 vuosikokouksen asiakirjat ovat luettavissa pilvipalvelussa:

  • Toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2022 sekä toiminnantarkastajan kertomus
  • Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2023
  • Vuosikokouksen 12.4.2023 pöytäkirja

Tuomarila-seuran säännöt

Yhteystiedot

Parhaiten tavoitat meidät lähettämällä viestin seuran Facebook-sivun kautta tai sähköpostitse tuomarila-seura@hotmail.fi

Pidetään hyvää huolta Tuomarilasta ja ollaan yhteydessä! 🙂

chevron-downchevron-down-circle