Avainsana-arkisto: Tuomarila-seura ry

Tuomarila-seura ry

Tuomarilan kevätsiivous 25.4. klo 11-13

Hei Tuomarilalaiset!

Taas olisi aika siistiä kotikylämme talven jäljiltä edustuskuntoon perinteisissä siivoustalkoissamme. Aloituspaikat ovat Tuomarilan koulu ja VPK:n talo. Siivoojille luvassa palkaksi evästä ja arvonta. Tarkemmin oheisessa liitteessä

Roskia kerätään yleisiltä alueilta ja mukaan kelpuutetaan luontoon kuulumaton jäte. Toisin sanoen, yksityisten kiinteistöjen jätteitä, sekä luontoon kuuluvaa, sinne maatuvaa “jätettä” ei kerätä.  Tarkempia tietoja ja mm. turvallisuusohjeita pääkaupunkiseudun siivoustalkoista.

Tervetuloa!!

Tuomarila-seuran vuosikokous 2015 keskiviikkona 25.3.2015

Sääntömääräinen vuosikokous pidetään Entressen kirjaston Sinisessä huoneessa klo 18:00-20:00.

Esillä ovat mm. seuran puheenjohtajan valinta vuodelle 2015, sekä valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle.

Haluaisitko Sinä olla tekemässä entistäkin viihtyisämpää Tuomarilaa? Puheenjohtajan tehtävä on ollut hyvä ponnahduslauta kunnallispolitiikasta kiinnostuneille. Puheenjohtajan tehtävään sopii henkilö, jolla on halu viedä Tuomarilaa ajassa eteenpäin, osaa arvostaa yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Ehdokkaita otetaan mielellään vastaan vaikkapa kommentoimalla tätä artikkelia (kommentteja ei julkaista, ellei ole julkaistavaksi tarkoitettu).

Ohessa linkki esityslistaan.

Sydämellisesti tervetuloa!

Markku Ojala
Tuomarila-seura ry
varapuheenjohtaja

 

Uudet kotisivumme

Tervetuloa uusille sivuillemme! Syy uusiin sivuihimme on siirtyminen joustavamman alustan käyttöön, joka mm. mahdollistaa paremman tuen mobiililaitteille ja paremmat mahdollisuudet vuorovaikutteisuuteen kustannustehokkaasti.
Tällä hetkellä sivustoillamme näyttää melko autiolta ja löytyy sieltä vielä kehityksen aikaista harjoittelua alustan käyttöön. Tulemme lisäämään tänne mahdollisuuksien mukaan kaikki vanhoilla sivuillamme olleet aarteet, kuten perinnetietoa, historiaa, valokuvia, sekä tietenkin linkit paikallisten yhdistysten ja yritysten sivuille. Pyydämme kärsivällisyyttä 🙂
Juttujen kommentointi on mahdollista ja sitä kautta voitte myös antaa meille palautetta, esim. korjaus- tai sisältötoiveita sivustoillemme. Kommentit julkaistaan tarkastuksen jälkeen. Kokeilkaa siis rohkeasti ja antakaa palautetta!

Markku Ojala
Tuomarila-seura ry
varapuheenjohtaja