Avainsana-arkisto: Tuomarila

Tuomarilan kevätsiivous 25.4. klo 11-13

Hei Tuomarilalaiset!

Taas olisi aika siistiä kotikylämme talven jäljiltä edustuskuntoon perinteisissä siivoustalkoissamme. Aloituspaikat ovat Tuomarilan koulu ja VPK:n talo. Siivoojille luvassa palkaksi evästä ja arvonta. Tarkemmin oheisessa liitteessä

Roskia kerätään yleisiltä alueilta ja mukaan kelpuutetaan luontoon kuulumaton jäte. Toisin sanoen, yksityisten kiinteistöjen jätteitä, sekä luontoon kuuluvaa, sinne maatuvaa “jätettä” ei kerätä.  Tarkempia tietoja ja mm. turvallisuusohjeita pääkaupunkiseudun siivoustalkoista.

Tervetuloa!!

Tekninen lautakunta hyväksyi Pitkänotkontien katusuunnitelman tulevan kaupan kohdalta

Pitkänotkontien katusuunnitelmaosuus Kaksoiskiventien ja  Tahkokujan alkupäässä liikenneympyröineen on hyväksytty Teknisen lautakunnan kokouksessa 18.3.2015, kts. linkki.

Linkki suunnitelmaan

Pöytäkirjan mukaan katuosuuden rakentaminen, mukaanlukien bussien 154 ja 156 päätepysäkin lähialue liikenneympyröineen bussipysäkkimuutoksineen ja uusine jätesäiliöalueineen, on tarkoitus aloittaa vuonna 2015. Samalla liikenneympyrästä ohjataan liikenne myös uudelle suunnitellulle kaupalle, jonka asemakaavamuutos on jo hyväksytty.

Uudet kotisivumme

Tervetuloa uusille sivuillemme! Syy uusiin sivuihimme on siirtyminen joustavamman alustan käyttöön, joka mm. mahdollistaa paremman tuen mobiililaitteille ja paremmat mahdollisuudet vuorovaikutteisuuteen kustannustehokkaasti.
Tällä hetkellä sivustoillamme näyttää melko autiolta ja löytyy sieltä vielä kehityksen aikaista harjoittelua alustan käyttöön. Tulemme lisäämään tänne mahdollisuuksien mukaan kaikki vanhoilla sivuillamme olleet aarteet, kuten perinnetietoa, historiaa, valokuvia, sekä tietenkin linkit paikallisten yhdistysten ja yritysten sivuille. Pyydämme kärsivällisyyttä 🙂
Juttujen kommentointi on mahdollista ja sitä kautta voitte myös antaa meille palautetta, esim. korjaus- tai sisältötoiveita sivustoillemme. Kommentit julkaistaan tarkastuksen jälkeen. Kokeilkaa siis rohkeasti ja antakaa palautetta!

Markku Ojala
Tuomarila-seura ry
varapuheenjohtaja

Länsimetron liityntäliikenne suunnitelmia korjattu muistutusten pohjalta

Länsimetron liityntäliikenteestä annettujen muistutusten
jälkeen suunnitelmaa on korjattu ja HSL:n johtokunta on hyväksynyt nyt
esillä olevat suunnitelmat. Linjat esitetään kartalla, joka ei
suurennettunakaan ole kovin havainnollinen. Linjoihin on todella
syvennyttävä, jotta asia aukeaa. Muutoksen ajankohtahan on joskus vuoden
päästä Länsimetron valmistuessa. Perusmuutoshan on, että Kamppiin nyt
päättyvät linjat päättyvät Matinkylän metroasemalle. Asiasta käydään
myös blogikeskustelua.
Tässä linkkejä asiasta:

https://hslhrt.maps.arcgis.com/home/webmap/viewer.html?webmap=7b9364c088944497a43e490f1b12a67d&extent=24.6009,60.1118,25.0359,60.2477

http://hsllansimetronliityntalinjasto.blogspot.fi/

http://hsllansimetronliityntalinjasto.blogspot.fi/2013/05/lansimetron-myota-etela-espoossa-ja.html

Tarkoitus on, että joskus loppusyksyllä olisi joukkoliikenteestä
Asukasfoorumin tilaisuus.