Elokuvapäivä Tuomarilassa

Tuomarila-päivää ja elokuvapäivää vietettiin…

… 4.10.2014 varsin rennoissa tunnelmissa Tuomarilan koululla.

Johanna Paattiniemi Tuomarila-seurasta avasi tilaisuuden lapsia jututtaen. Ennen Ainoat Oikeat-elokuvaa projekti-sihteerimme Jonna Pipatti haastatteli vierastamme elokuvan ohjaajaa Saara Cantellia.

Mukana päivässä olivat myös perinneryhmä valokuvanäyttelyllä Tuomarilasta ja alueen historiasta, partiolaiset Suvelan Samoojista järjestivät puuhaa ja kilpailuja lapsille ja lisäksi Tuomarilan Martat esittelivät seuransa (ja solidaarisesti samalla myös muidenkin seurojen) toimintaa.

Katsojia elokuvissa oli oikein mukavasti, yhteensä lähes 200.
Kiitokset yleisölle!
Kiitokset myös vieraallemme ja muille päivän toteutukseen osallistuneille!

Kehittämispuolelle jäivät ainakin äänentoisto ja projektori. Mikäli perinne jatkuu ensi vuonna, niin AV-laitteistoihin on satsattava enemmän. Kaiuttimia tarvitaan enemmän, jotta ääni saadaan kaikuvassa salissa myös perimmäisille penkeille. Projektori oli myös parhaat päivänsä nähnyt…

Mitä sinä odotit tapahtumalta? Palaute on tervetullutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *